Elämänohjeita

Kesätyöntekijämme Arda haastatteli kerholaistamme Annelia. Ylisukupolvisessa kohtaamisessa juteltiin elämänohjeista.   Millaisia muutoksia olet nähnyt elämäsi aikana? No tässä on nähnyt aika paljon muutoksia, kun on jäänyt jo nuorena eläkkeelle. Mikä on paras neuvo, jonka olet koskaan saanut? Mikäs se olisi, että täytyy tarkkailla elämää eteenpäin. Pitää olla raha-asiat ainakin kunnossa, ettei tuhlaa liikaa. Mikä on…

Lue lisää

Niittykestit-puutarhatoiminta kesällä 2025

  Tule mukaan! Niittykestit kutsuvat ikäihmisiä mukaan yhteisölliseen kesätoimintaan!  Niittykestit ovat lahtelaisille ikääntyneille suunnattua maksutonta ja kaikille avointa kohtaamispaikkatoimintaa koko kesän ajan. Pääset tapaamaan muita lähialueen ikäihmisiä, vaihtamaan  kuulumisia ja nauttimaan luonnon virkistävästä läheisyydestä. Pääset halutessasi osallistumaan myös puutarhan kasvien hoitoon. Kohtaamispaikoilla on kerran viikossa paikalla ohjaaja ja/tai vapaaehtoinen puutarhaemäntä/-isäntä, voit tulla paikalle myös aina kun…

Lue lisää

Ylisukupolvista kehittämistä kaupunginosakerhoissa

Rosanna Ollikainen opiskelee kokemus- ja palvelumuotoilua LAB-ammattikorkeakoulussa ja tekee opinnäytetyötään  aiheesta: Metsäkokemus ja hyvinvointi seniori-ikäisten arjessa. Hänen opinnäytetyönsä toimeksiantaja on  Luontopositiivinen elämä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä luontopositiivisuudesta Lahden kaupungin alueella. Rosanna on vieraillut Lahden Lähimmäispalvelun kaupunginosakerhoissa kertomassa opinnäytetyöstään ja tutkimassa ikäihmisten ajatuksia aiheesta. Miestenkerhon ikämiehet pääsivät Rosannan ohjaamassa työpajassa pohtimaan, kuinka terveysmetsä olisi heille…

Lue lisää

Tervetuloa tutustumaan Muistojen Lahteen!

Muistojen Lahti — projekti tuo esiin lahtelaisten ikäihmisten muistot. Lahden Lähimmäispalvelu ry on tallentanut ikäihmisten muistoja. Muistojen Lahti — projekti, nostaa esiin ikäihmisten muistoja ja tunnelmia tutuista paikoista ja rakennuksista. Mitä onkaan tapahtunut? Historiallisella museolla, Kisapuistossa ja Vanha-linja-auto asemalla. Muistojen Lahti nostaa esiin monia tuttuja, tärkeitä ja muistorikkaita paikkoja Lahdessa. Valo- ja videokuvaaja Frans Isotalo…

Lue lisää

Onnistumistarina – Nastolan kaupunginosakerho

Olemme kohdanneet teitä ikäihmisiä Liikkuvan Senioripisteen pysäkeillä nyt jo yli vuoden ajan. Kovasti on toivottu, että myös Nastolaan saataisiin mielekästä ja mukavaa vapaa-ajan tekemistä ikäihmisille. Lahden Lähimmäispalvelu ketteränä toimijana vastaa toiveisiinne, olemme aloittaneet kaupunginosakerhotoiminnan myös itäisessä Lahdessa. Muutamia kertoja olemme jo kokoontuneet kirjastolla. “Haluamme luoda myös Nastolaan paikan, jossa ikäihmiset voivat kohdata toisiaan, jakaa kokemuksiaan…

Lue lisää

Hyvä arki, hyvä mieli!

On taas juhlan aika! Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 6-13.10.2024 teemalla hyvä arki, hyvä mieli. Juhlaviikolla tarjoamme monenlaista mukavaa tekemistä ja näkemistä. Tervetuloa mukaan juhlahumuun! Vanhusten viikonohjelma   ma 7.10 Ikämuistoisia hetkiä valokuvanäyttely, Kahvila asemapäällikössä. Näyttely on asetteilla 1.10-30.10.2024 Askonkatu 3, kahvilan aukioloaikojen puitteissa.  Nastolan kaupunginosakerho kirjastolla klo 13:30-15:00.  Liipolan kaupunginosakerho monitoimitalo Onnin tiloissa klo…

Lue lisää

Tervetuloa koeistumaan ikäihmisten ideoimat penkit

Aktiivipenkit -näyttely on avoinna elokuun ajan Ikäihmiset ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Heiltä kysyttiinkin, minkälainen omalla asuinalueella sijaitsevan penkin pitäisi olla ja missä penkin pitäisi sijaita. Lahtelaisvanhusten kanssa yhteiskehittämällä syntyi neljä uniikkia penkkiä, jotka ovat elokuun ajan esillä Pro Puu -galleriassa (Satamakatu 2). Näyttelyn jälkeen, heti tulevana syksynä, penkit asennetaan toivekohteisiin ja niistä pääsevät nauttimaan kaikki…

Lue lisää

Kaipaatko kivaa kesätekemistä? Tule Niittykesteille!

Vaikka monet ikäihmisille suunnatut toiminnot pitävät kesätauon, Lahden Lähimmäispalvelun vapaa-ajan toiminta pysyy aktiivisena koko kesän ajan. Tule siis sinäkin mukaan yhteisölliseen kesätoimintaamme;  kokoonnumme mukavalla porukalla esimerkiksi Niittykesteille. Niittykestit ovat yhteisöllisiä tapaamispaikkoja, jotka tarjoavat  tilaisuuden virkistyä ja viettää aikaa luonnon helmassa. Tiedossa siis mukavaa yhdessäoloa ja rentoa rupattelua. Voit halutessasi myös osallistua puutarhanhoitoon. Yhteisöllisiä Niittykestipuutarhoja löytyy…

Lue lisää

Vapaa-ajantoiminnan kevätkuulumisia!

Kevät keikkuen tulevi, ensimmäiset perhoset on nähty jo kaupunginosakerhoissa! Lahden Lähimmäispalvelu tarjoaa mielekästä ja mukavaa vapaa-ajan tekemistä ikäihmisille. Tässä kevään tarjontaa johon voi osallistua helposti ilman ennakkoilmoittautumista.   Kaupunginosakerhot kokoontuvat eri puolilla Lahtea, katso tästä oman lähialueesi kaupunginosakerho ja tule mukaan silloin kun sinulle sopii. Tiedossa vaihtuvaa ohjelmaa ja rentoa yhdessäoloa, halutessaan voi kerhossa myös…

Lue lisää

Kevään valokuvanäyttelyt kutsuvat!

Lahden Lähimmäispalvelu ry  järjestää alkuvuodesta 2024 kaksi valokuvanäyttelyä. Tervetuloa tutustumaan!   Ladyt Lavalla valokuvanäyttely 2.2-14.4. 2024.  Ravintola Wanhan Herran Kiveriö-Kabinetti, Laaksokatu 17, 15140 Lahti. Näyttelyyn on mahdollisuus tutustua, kun kabinettitila on vapaa. Ladyt Lavalla kierrätysmuotinäytöksen mannekiinien valokuvat esillä Kiveriö-Kabinetissa! Kierrätysmuotinäytös järjestettiin lokakuussa vanhusten viikolla ylisukupolvisena yhteistyönä, Koulutuskeskus Salpauksen  muoti- ja kauneusalan opiskelijoiden kanssa. Mallien persoonaa…

Lue lisää