Huhtikuu on hyvän mielen haasteita täynnä! Harrasta hyvää huhtikuussa -kampanja 1.-30.4.23.

Harrasta hyvää huhtikuussa -haastekampanja kannustaa hyviin tekoihin!  Harrasta hyvää huhtikuussa -kampanjassa julkaistaan päivittäinen hyvän tekemisen haaste – yhteensä kolmekymmentä tehtävää, jotka jokaisen on mahdollista halutessaan suorittaa. Harrasta hyvää huhtikuussa -kampanja muistuttaa, että harrastus voi olla myös sitä, että osallistuu hyvän eteenpäin viemiseen omalla toiminnalla – joko organisoidusti yhdistyksen kautta tai vaikkapa naapuriapuna. Vapaaehtoistoiminta on hyvän…

Lue lisää

Uusi Järjestöpiste avautuu – tule tutustumaan toimintaan!

Uuden Järjestöpisteen toiminta käynnistyy ke 15.2.23 klo 15 Palvelutorilla. Järjestöpiste on Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkoston toimijoiden ja yhteistyötahojen uusi, toiminnallinen päivystyspiste. Järjestöpisteellä lisätään yhteistyötä yhdessä tekemällä sekä edistetään vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia alueella. Oli sitten kyseessä yksilö tai organisaatio, toimintaa on mahdollista synnyttää vain toimimalla itse. Toimiminen ja osallistuminen auttavat hahmottamaan omaa merkitystä ja vaikuttamismahdollisuuksia suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.…

Lue lisää